Laatulupauksemme
Kehitämme jatkuvasti laatuamme ja toimintaamme – niin sisäisesti kuin tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Tavoitteenamme on kehittyä Suomen parhaaksi ohutlevyratkaisujen toimittajaksi.

Meidän on neljä laatutoiminnan kulmakiveä:
Pitkä kokemus
Janavalo Oy on perustettu vuonna 1973. Vuosikymmenten aikana olemme oppineet ratkaisemaan asiakastarpeet tehokkaasti ja laadukkaasti. Henkilöstömme pitkät työsuhteet mahdollistavat arvokkaan käytännön tiedon siirtymisen nuoremmille ammattilaisille – näin laaja osaaminen on aina asiakkaan hyödynnettävissä läpi koko tuotannon.
- Monipuolisuus
Valmistamme monipuolisesti ohutlevytuotteita yksittäisistä sarjaleikkeistä vaativiksi laitteiksi tai muiksi kokonaisuuksiksi. Monipuolinen tuotanto ja osaaminen tuovat asiakkaillemme kustannustehokkuutta ja toimitusvarmuutta sekä helpompaa alihankkijaketjun hallintaa.
- Asiakaslähtöisyys
”Mitä sovitaan, se pidetään. Mikä luvataan, se tehdään.” Tämä perheyhtiömme toimintatapa ohjaa kaikkea tekemistämme – sekä asiakkuuksissa että sisäisesti. Palvelumme on henkilökohtaista ja vastuullista tarjouspyynnöstä toimitukseen asti.
- Toimitusvarmuus
Kiitetty toimitusvarmuutemme perustuu tiedon jakamiseen ja hallittuun resurssointiin. Tuotannonohjausjärjestelmä kertoo ajantasaisen tiedon käsillä olevasta työstä, ja viikkopalavereissa varmistamme akuutit tilanteet ja ennakoidaan tarvittavat resurssit. Tarvittaessa saamme lisäresursseja 75 ammattilaisen joukostamme varmistamaan toimitusten oikea-aikaisuuden ja kiiretapauksiin reagoimisessa.


Sertifioitu ISO 9001 –laatujärjestelmä ohutlevytuotannossamme
Ohutlevytuotantomme laatujärjestelmä on rakennettu ISO 9001:2015 ja hitsauksen ISO 3834-2 -laatustandardien mukaisesti. Se kattaa suunnittelun, myynnin, markkinoinnin ja valmistuksen kaikissa toimipisteissämme.
Avainlipun käyttöoikeus
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Janavalo Oy:n omalle tuotemerkille Turenko-teräskalusteille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta. Laadukkaat Turenko-teräskalusteet valmistetaan alusta loppuun tehtaallamme Turengissa.


Suomen Vahvimmat Platina –sertifikaatti
Suomen Vahvimmat Platina –sertifikaatti on merkki yrityksemme positiivisista taloudellisista tunnusluvuista, luottokelpoisuudesta, taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Suomen Vahvimmat Platina –tasolle yltää 3 % yrityksistä. Tämä sertifikaatti kertoo, että toiminta Janavalon kanssa on kestävällä pohjalla.
Etsitkö ohutlevytarpeiseesi luotettavaa kumppania?
